“Synnyin ja elin nuoruuteni uskonnollisessa kodissa. Perheeseemme syntyi 7 lasta. Lapsuuteeni ja nuoruuteeni rippikouluikään saakka oli täynnä tuttuja ääniä: virsien säveliä ja saarnoja. Uskon kieli oli minulle luonnollinen jo varhain — se oli osa perheen rytmiä, juhlia, hiljaisia hetkiä ja yhteisön elämää. Se perustui kuitenkin tiettyjen sääntöjen ja kieltojen maailmaan, joka kuitenkin alkoi yhä enemään ahdistamaan.
Tuon ajan hyvinkin konservatiivinen uskonnollinen elämä oli myös hyvin lakihenkistä ja ankaraakin. Mutta toisaalta hyvinkin yhteisöllistä. Mutta siitä puuttui henkilökohtainen suhde Vapahtajaan.
Mutta vaikka kasvoin uskonnollisuuden keskellä, sisimpäni ei löytänyt rauhaa. Tunsin olevani mukana enemmän perinteen kuin sydämmen kautta. Usko oli jotenkin ulkoista ja sen mukaan elämistä hyvinkin lain alla. Moni asia oli kiellettyä silloisessa elämässä. Esimerkiksi televisiota meillä ei ollut ollenkaan. Onneksi kavereilla oli. Tunsin välillä olevani ulkopuolella omasta elämästäni — kuin kulkisin mukana, mutta sydän ei ollut täysin mukana. Jätin tuon uskonnollisen liikkeen jo ennen täysiikäisyyttäni.
Käännekohta
Muutos ei tullut yhtenä suurena hetkenä, vaan pikemminkin sarjana pieniä, mutta merkityksellisiä kohtaamisia. Eräänä iltana, kun elämä tuntui raskaalta ja omat voimat riittämättömiltä, pysähdyin ensimmäistä kertaa todella kysymään: Missä Jeesus on minun elämässäni? Tunnenko hänet vai vain tiedän hänestä? Jossain vaiheessa huomasin, että kaipaan jotain enemmän. En vain tietoa hänestä, vaan suhdetta häneen. Varmuutta siitä, että hän rakastaa minua.
Kotipaikkakunnallani pienessä Keski-Suomalaisessa kirkonkylässä oli tuolloin hyvin merkittävää nuorisoherätystä, josta olin hyvinkin tietoinen.
Tunsin muutamia seurakunnassa viihtyviä nuoria ja minua alkoi kiinnostamaan heidän elämänsä ja varsinkin ilo ja yhteys, joka heidän uskonelämästään tai elämästä yleensä heijastui.
Huomasin, että minulta puuttuu se, mikä näillä nuorilla oli. Kaipasin varmuutta siitä, että Jeesus näkee minut, tuntee minut ja rakastaa minua henkilökohtaisesti — ei vain osana yhteisöä, vaan omana itsenäni.
Eräänä iltana rohkaistuin tekemään jotakin, mitä en ollut ennen tehnyt. Pyysin tuttua seurakuntanuorta rukoilemaan kanssani. Sanoin hänelle: “Minä haluan, että Jeesus tulee minun elämääni. En halua vain tietää hänestä — minä haluan tuntea hänet.”
Se hetki oli yksinkertainen, mutta elämäni kannalta valtava. Me rukoilimme yhdessä, ja siinä rukouksessa tapahtui jotakin hiljaista mutta todellista. En kuullut ääniä, mutta sydämeeni laskeutui rauha, jota en ollut ennen kokenut. Tunsin, että Jeesus ei ollutkaan kaukana. Hän oli siinä — minua varten.
Tuossa hiljaisessa hetkessä tapahtui jotakin yksinkertaista mutta mullistavaa. Sisimpääni laskeutui lempeä varmuus: Jeesus ei ollut kaukana. Sydämeeni laskeutui rauha, jota en ollut ennen kokenut. Jeesus oli kuollut ristillä minunkin syntien tähden ja hän oli nyt siinä Pyhän Henkensä kautta läsnä.
Hän ei odottanut minulta täydellisyyttä, vaan sydäntä, joka uskaltaa avautua. Hän ei kutsunut minua suorittamiseen, vaan lepäämään hänen armossaan. Siinä hetkessä ymmärsin, että usko ei ole vain perinnettä, tapoja tai yhteisön rytmiä. Usko on suhde — elävä, henkilökohtainen ja muuttava.
Tunsin, että Jeesus ei ollutkaan kaukana. Hän oli siinä — minua varten.
Kun lähdin seuraamaan Jeesusta
Kun päätin tietoisesti lähteä seuraamaan Jeesusta, elämäni alkoi muuttua tavalla, jota en olisi osannut ennustaa.
Rauha tuli ensimmäisenä. Ei sellainen rauha, joka poistaa kaikki ongelmat, vaan rauha, joka kantaa niiden keskellä.
Vapaus seurasi perässä. Vapaus olla keskeneräinen, vapaus olla Jumalan lapsi ilman rooleja tai odotuksia.
Ilo alkoi nousta arjen pienistä hetkistä — siitä, että Jumala toimii tavallisessa elämässä, ei vain juhlahetkissä. Olin Jeesuksen seuraaja – hänen rakastamansa
Identiteetti vahvistui. En ollut enää vain esikoinen, en vain jonkin uskonnollisen perinteen kasvatti, vaan Jumalan rakastama lapsi, jolla on oma kutsu ja paikka hänen valtakunnassaan.
Jeesuksen seuraaminen ei vienyt minua pois taustastani — päinvastoin, se antoi sille uuden merkityksen. Opin arvostamaan sitä, mistä tulen, mutta myös näkemään, että Jumala kutsuu minua kulkemaan eteenpäin omalla tielläni, hänen johdatuksessaan. Toki uskoontulo muutti näkemyksiäni moniin asioihin ja myös elämän keskipiste muuttui sen myötä ja kiinnostuksen kohteet. Raamatunluku ja muutenkin oman uskonelämän hoitaminen seurakuntayhteydessä tulivat elämässäni tärkeälle sijalle. Ymmärsin, että kristityn ei ole hyvä olla yksin, vaan seurakunta on kristityn kasvupaikka. Jossa voi oppia yhdessä Raamatusta, rukouksesta, yhteydestä ja myös missionaarisuudesta.
Arki Jeesuksen kanssa
Tänään koen, että tavallinen arki on Jumalan pelikenttä. Hän toimii siellä missä kuljen ja elän: Kotona, seurakunnassa, kahvipöydissä, kohtaamisissa nuorten ja kaikenikäisten kanssa, kirkossa messussa, miesten illoissa, rukoushetkissä ja hiljaisissa aamuissa.
Jeesuksen seuraaminen ei ole minulle vain päätös, jonka tein kerran — se on matka, joka jatkuu joka päivä. Se on luottamista siihen, että hän on luvannut olla kanssani kaikki päivät maailman loppuun asti. Ja tuohon lupaukseen minä nojaan.
Tuosta hetkestä alkoi muutos, joka ei ollut pelkkä tunne, vaan uusi suunta elämässäni. Jeesuksen seuraaminen ei vain koskettanut sydäntä — se käänsi koko elämäni arvot ja kiinnostuksenkohteet päälaelleen.
Tien ja paikan löytyminen seurakunnassa
Kun Jeesus tuli elämääni, löysin myös tieni seurakuntaan. Itse asiassa jo seuraavana päivänä, kun olin rukoillut Jeesusta elämääni, otin yhteyttä paikallisseurakunnan nuorisonohjaajaan ja tiedustelin, kuinka pääsisin seurakuntaan mukaan. Aloin käydä siellä, koska sydämeni kaipasi Jumalan kansan keskelle.
Seurakunnasta tuli minulle koti. Paikka, jossa saan kasvaa, oppia, palvella ja olla oma itseni kristittynä. Paikka, jossa Jumala alkoi avata lahjojani ja kutsuani — ja jossa sain huomata, että minulla on merkityksellinen rooli hänen valtakunnassaan.
Matka jatkuu
Päätös lähteä seuraamaan Jeesusta ei ollut vain yksi hetki — siitä alkoi matka, joka jatkuu joka päivä. Ja minä luotan siihen lupaukseen, jonka hän antoi: “Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
Ja lopuksi mieli Raamatunkohtani!
1.Joh 5:11-12
Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen pojassaan.
Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.”